Facebook-postaus käyttäjältä Asennuskivi Oy

Kivitöitä Kemistä Hankoon Alkujaan Asennuskivi Oy oli turkulainen firma, joka työskenteli pääsääntöisesti Helsingin seudulla. Toki teimme erinäisiä työmaita myös esimerkiksi silloisella kotipaikkakunnallamme Turussa. Raumalle yritys rekisteröitiin 1990-luvun puolivälissä. Viime vuosina päätoimialueemme on ollut Turku-Rauma-Pori-Vaasa-Ahvenanmaa –akselilla. Olemme päässeet vuosikymmenien aikana työskentelemään eri puolilla Suomea ja nähneet toinen toistaan upeampia paikkakuntia ja työmaita. Tähän asti pohjoisin kohde on ollut Kemi ja eteläisin Hanko. Sitä etelämmäshän ei Suomessa edes pääse. Vuosikymmenien aikana itse työ on pysynyt käsityönä, joskin käytettävät koneet ovat kehittyneet. Tietyt lainalaisuudet, kuten kallistukset ja kivimateriaalien käsittely ovat pysyneet hyvin pitkälti muuttumattomina. Kun ennen leikkaukset tehtiin giljotiineilla, tehdään ne nykyään pääsääntöisesti timanttisahalla. Näin ollen esimerkiksi leikkausjäljet on saatu siistimmiksi. Suurimmat muutokset tällä alalla näkyvät itse kivissä. Nykypäivänä kivimalleja on huomattavasti enemmän kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Tätä nykyä hyödynnetään enemmän reunakiviä ja pihamaille laitetaan huomattavasti enemmän väriä myös kivien muodossa. Ainahan on rakennettu paljon. Tänä päivänä ihmiset osaavat arvostaa myös pihan kunnostuksessa laatua, helppoutta ja vaivattomuutta. Tästä syystä ammattilaisten avaimet käteen -periaatteella toteuttamat kivityöt ovat suuressa suosiossa. Sen sijaan, että joku käyttäisi koko kesälomansa pihan isoon kiveystyöhön, on huomattavasti mukavampi kun ottaa ammattilaisen tekemään sen työn. Me Asennuskivellä teemme suunnittelun yhdessä asiakkaan kanssa. Jotkin asiat näyttävät kuvissa hyviltä, mutta kokemuksemme kautta pystymme heti kertomaan, jos jokin asia ei toimi käytännössä. Kiveysten tulee olla kauniita, kestäviä ja käytännöllisiä, mutta myös turvallisia. Ammattilaisen tietotaito ja asiakkaan toivomukset yhdessä varmistavat onnistuneen lopputuloksen. On ensisijaisen tärkeää, että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen ja me voimme seisoa tekemämme työn takana. Lue lisää: www.asennuskivi.fi/etusivu/jouko-helin-muistelee-tutustu-asennuskiven-tarinaan