Oman näköistä kiveystä vanhaa kunnioittaen

Lokakuinen aamuaurinko nousee Vanhan Rauman ylle. Kainunkadulla vaimonsa lapsuuden kotia jo jonkin aikaa remontoinut Janne Ylivuori mittailee uusia pihakiveyksiä tyytyväisenä. Asennuskiven ammattilaisten suorittama työ on juuri sellainen, kun hän alun alkaen toivoikin.

– Halusin pihaan kiveykset ennen kaikkea siitä syystä, että ne ovat hyvännäköiset ja helppohoitoiset. Asennuskivi oli luontainen vaihtoehto, sillä olemme tehneet Helinin Joukon kanssa pitkään yhteistyötä. Hän on käynyt liikkeessämme usein asiakkaana ja sitä kautta tiesin, kuinka hyvä ammattitaito Asennuskiven väellä on, Ylivuori kertoo.

Hän työskentelee omistamassaan Siemen-Florassa. Helin on saanut monesti apua monipuolisesta puutarhan ja piha-alueiden tarpeisiin keskittyneestä yrityksestä.

– Asennuskivi käyttää työssään esimerkiksi tärylätkiä ja laikkaleikkureita, joita me huollamme ja joita olemme myös toimittaneet heille uusina. Siemen-Florasta löytyy myös pihakiviä, joita Helinin miehistö on meiltä toisinaan hankkinut.

Unescon maailmanperintökohteena Vanha Rauma on alue, jossa kaikenlainen rakentaminen tulee tehdä tarkkojen sääntöjen mukaisesti. Ylivuori tiedosti tämän ja halusi pitää perinteistä kiinni niin, että lopputulos miellyttää omaa silmää.

– Vanhassa Raumassa on piha-alueilla käytetty perinteisesti paljon graniittinoppaa ja mukulakiveä. Me halusimme jotain hieman erilaista, mutta ympäristöön sopivaa. Siemen-Floran valikoimista löytyvistä Bendersin kivistä valikoimme Vanhaan Raumaan sopivaa antiikkipatinoitua kiveä. Kokonaisuudessa on harmaata sekoitusta, Ylivuori taustoittaa.

– Reuna- ja porraskiviksi halusimme luonnon graniittia, muurikiviksi vanhan näköiseksi patinoitua ja lohkottua. Tykkään tästä patinointikivestä. Jos sitä verrataan vaikkapa graniittinoppaan tai mukulakiveen, on näissä saumaväli huomattavasti pienempi. Tällöin saadaan minimoitua rikkaruoho-ongelmat.

Asennuskivi viimeisteli pihakiveyksen Lithomex-saumahiekalla.

– Kyseessä on normaalin hiekan tapainen aines, jonka myötä sauma kovettuu, mutta se pysyy edelleen hengittävänä. Lithomexin ansiosta saumoihin ei kasva rikkaruohoa. Aines levitetään ja harjataan kiveysten päälle aivan samalla tavalla kuin muutkin hiekat.

Noin 300 neliön pihakiveykset valmistuivat Asennuskiven toimesta noin viikossa. Kiveysten lisäksi Asennuskivi toteutti piha-alueen siirtonurmet.

– Laskin neliömäärän ja tein kiveysten suunnittelun itse. He katsoivat kallistukset ja muut ammattilaisten osaamista vaativan työn. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, Ylivuori kiittelee.